top of page

Vuoden 2017 suurimpia töitä olivat:
Ehdottomasti suurin ponnistus tehtiin Rauman Meriteollisuuskinteistöt Oy alueella olevan rakennuksen käyttövesi- ja viemäriputkien saneerauksen kanssa.
Samaan rakennukseen valmistui myös uutta toimistotilaa johon me asensimme uudet tai saneerasimme jo olemassaolevat käyttövesi-, viemäri- ja lämmitysputket sekä teimme uuden jäähdytysjärjestelmän vesi-glykoliputkistot kokonaisuudessaan.
Koko rakennuksen putkitöiden vesi- ja viemärilaitteiden työnjohto tuli myös meidän kautta.
Rakennukseen tuli kokonaisuudessaan näiden lisäksi pitkälti toistakymmentä uutta wc:tä, osa suihkuilla ja osa pelkkiä wc:itä.
Haastetta hankkeeseen teki se että rakennuksessa olevat toimistotilat olivat lähestulkoon normaalissa käytössä koko projektin ajan.
Vesikatkoja toki jouduttiin välillä rakennukseen tekemään mutta ne olivat maksimissaan muutaman päivän mittaisia sekä osiotu niin että koko rakennus ei ollut ilman vettä tai viemäriä oikeastaan missään vaiheessa.
Alla pieni luettelo osasta materiaalia, joista saa käsityksen hankkeen mittakaavasta
-
kupariputkea koot välillä 108mm-10mm n.1200 metriä
-
sinkittyä teräsputkea välillä 42mm-15mm n.450 metriä
-
huonekohtaisia jäähdytyskoneita 13 kpl
-
lämmityspattereita n.50 kpl.
-
viemäriputkea n.300 metriä
Muita töitä joita vuoden 2017 aikana saimme valmiiksi, osa on vielä kesken mutta valmistuu varmasti tänä vuonna.
-
Uudisrakennuksia, talviasuttava huvila meren rannalla sekä omakotitalo
-
Lukuisia omakotitalojen käyttövesisaneerauksia
-
Viemäriputkien saneerauksia.
-
Kalankäsittelyn tuotantohalli sekä savustamo, uudisrakennus kaikki putkityöt pohjaviemäreistä käyttövesiputkiin.
-
Kylpyhuone- ja saunaremonttien putkitöitä.
-
Keittiöremonttien yhteydessä tehtyjä putkitöitä
-
Sekä lukuisat hanan, wc-istuimen ym. pienet huolto- ja normaalit kunnossapitotyöt.
bottom of page